Seinätön työpaja

Työpaja on suunnattu kannuslaisille alle 29 -vuotiaille nuorille tarkoituksena parantaa nuoren valmiuksia päästä avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen, sekä lisätä alueen työmarkkinatietoutta.

Vahvat kannukset tulevaisuuteen -seinättömän työpajan toiminta Kannuksessa on jalkautuvaa käytännön työtä, jossa työpaja on nuoren apuna etsimässä, kartoittamassa ja selvittämässä työkokeilu-, oppisopimus-, opiskelu-, työpaikkoja tms. Paja on myös tukemassa ja auttamassa häntä löytämään oma kiinnostuksen kohteensa koulutus- ja työelämässä, sekä ohjaamassa mahdollisesti myös muiden palveluiden piiriin. Luodaan yhdessä suunnitelmaa tulevaa varten ja haetaan erilaisia mahdollisuuksia niiden toteuttamiseksi.

Työkokeilu (entinen harjoittelu) on hyvä tapa tutustua erilaisiin työpaikkoihin ja -aloihin. Sen jälkeen voi olla mahdollista ehdottaa työnantajalle palkkaamistasi esimerkiksi Sanssi -tuen avulla, jos olet hoitanut harjoittelun moitteettomasti ja olet palkkatukeen oikeutettu. Lisäksi käytettävissä on vielä erilaisia yksilöllisiä ja räätälöityjä mahdollisuuksia päästä työpaikan syrjään kiinni, esimerkiksi oppisopimus. Tarjolla on siis monenlaisia väyliä ja keinoja!

Täältä löytyy avoimet työpaikat.

Ota yhteyttä, ja muistathan myös, että oma aktiivisuus kannattaa!

www.facebook.com/tyopajaohjaajajanne

Yhteystiedot

Janne Nivala
+358 44 4745 460
janne.nivala@kannus.fi
yksilövalmentaja
Vapaa-ajanpalvelut