Turvallisin mielin takaisin kouluun

Kannuksen kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on varauduttu huolellisesti lasten paluuseen. Lähiopetukseen palaa Kannuksen perusopetuksen oppilaista yli 90%. Myös varhaiskasvatuksessa lasten määrä kasvaa, ollen edelleen ns. normaaliaikoja vähäisempää.

Valmistelutyöt lähiopetukseen paluun suhteen ovat jatkuneet vilkkaina ja kaikki ovat valmiina torstaita varten. Valmisteluja on tehty turvallisuusnäkökulmasta noudattaen annettuja ohjeistuksia. Oppilaat tullaan pitämään ryhmissä, ruokailuja porrastetaan, välitunneille mennään eri aikoihin ja hygienian merkitystä tullaan korostamaan. Esimerkiksi koulukuljetuksiin on varattu isompia autoja ja monet kuljetusoppilaat ovat ilmoittaneet tulevansa kouluun pyörillä tai omilla kyydeillä.

Käsien pesu ja kainaloon yskiminen ovat edelleen tehokkaimpia keinoja suojata itseä ja muita tartunnalta. Hygieniaohjeita kannattaa kerrata myös kotona, jotta kaikki ne muistavat.

Koulut ovat lähettäneet koteihin wilman kautta infoa ja tarkempia toimintaohjeita. Kouluilla ja päiväkodeilla on käyty yhteisesti tilanteita läpi ja ollaan valmiita lasten tuloon. On tärkeää muistaa, ettei sairaana tulla kouluun eikä hoitoon. Riittävä fyysinen etäisyys pyritään pitämään kaikissa tilanteissa.

Lukiolaiset ja toinen aste  jatkavat edelleen etäopetuksessa.

Vapaa-aikapalveluiden puolelta kirjasto käynnistelee toimintojaan ja on jo saanut asiakkaat takaisin palveluiden pariin. Muiden vapaa-aikapalveluiden osalta odotetaan AVI:n lisäohjeistuksia ja -määrityksiä. Kitinvaparia ollaan avaamassa ainakin joiltakin osin kesäkuun alussa ja tapahtumien osalta tehdään linjauksia ensi viikolla. Urheilu- ja kulttuuritapahtumien osalta on linjattu, että tietyillä järjestelyillä tapahtumiin voidaan ottaa yli 50 osallistujaa. Nyt odotetaan tarkempia ohjeistuksia.