Kannuksen kaupunki ja Anniina Kortetmaa yhteistyöhön


Hallikaudella loistavasti esiintynyt kannuslainen pikajuoksija Anniina Kortetmaa ja Kannuksen kaupunki ovat käynnistäneet yhteistyön. Kannuksen kaupunki haluaa olla mukana nuoren lupaavan pikajuoksijatähden matkalla huipulle. ”Meille kaupunkina on tärkeää, että Anniina pitää maailmalla eri urheiluareenoilla esiintyessään Kannusta esillä. Anniina pirteänä ja positiivisena esikuvana viestii paikkakuntamme tarjoamista elinkeino- että asuinmahdollisuuksista sekä imagollisesti että sisällöllisesti”, sanoo kaupunginjohtaja Terttu Korte.

EM -halleissa Belgradissa välieriin juossut Kortetmaa on ylpeä kotikaupungistaan ja sen toimivista harjoitusmahdollisuuksista. Anniina Kortetmaa mainitsee huippu-urheilussa vaadittavan keskittymiskyvyn latautuvan huippunsa juuri Kannuksessa ”Olen aina kokenut kannuslaiset juureni tärkeänä ja vaikka kilpailujen vuoksi eri puolilla reissaankin, on joka kerta mukava päästä Kannukseen takaisin”, kertoo Kortetmaa.

Hyvin sujunut harjoittelukausi näkyi myös helmikuussa Kortetmaan napatessa uransa ensimmäisen aikuisten sarjan Suomen mestaruuden 60m:n juoksussa Jyväskylässä ja maaliskuussa päästessä välieriin ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa EM-halleissa Belgradissa. Anniina Kortetmaan urheilu-ura on nyt kovassa nosteessa ja siksi Kannuksen kaupungin kanssa solmittu yhteistyö mahdollistaakin tiiviimmän harjoittelun tukipalveluiden hyödyntämisen. Kortetmaa kuitenkin täydentää, että huippu-urheilu vaatii täysillä panostamista ja siksi taustaresurssien on oltava kunnossa. ”Kannus on sydäntä lähellä ja siksi olisi mukavaa saada paikkakunnan yrityksiä mukaan yhteistyöhön enemmänkin”, haastaa innostunut Kortetmaa paikallisia yrityksiä mukaan yhteiselle matkalle.

LISÄTIEDOT:

Terttu Korte
kaupunginjohtaja
Kannuksen kaupunki
044 4745 236
terttu.korte@kannus.fi

Domakers Finland Oy
Tanja Finne
manageri
050 5466 823
tanja.finne@sul.fi