TUKIOPETUS

Oppilailla on perusopetuslain 16 §:n mukaisesti oikeus saada tukiopetusta, jos hän on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea. Tukiopetuksella voidaan myös ennalta ehkäistä vaikeuksia ja eriyttää opetusta.

Tukiopetusta antaa etupäässä oppilaan oma opettaja oppituntien ulkopuolella. Koulun muu opettaja voi antaa tukiopetusta oppituntien ulkopuolella, oppituntien aikana samanaikaisopetuksena, erillisessä pienryhmässä tai täysin yksilöllisesti. Oppilaan lukujärjestys laaditaan siten, että se edistää tukiopetuksen antamisen mahdollisuutta.
Tukiopetuksesta sovitaan vanhempien kanssa. Vanhempien apua voidaan tarvittaessa käyttää myös tukiopetuksesta aiheutuvan oppilaan kuljetuksen järjestämiseen.