Etusivu » Kirjasto » Yleistä
Yleistä

Huvi ja hyöty ovat kaikkien ulottuvilla kirjastossa. Palvelut ovat pääsääntöisesti maksuttomia ja niitä ylläpitää ammattitaitoinen henkilökunta.

Kannuksen kaupunginkirjasto sijaitsee keskustan tuntumassa Lestijoen rannalla.
Pääkirjasto tarjoaa monipuolisen aineiston asiakkaita varten. Kirjojen lisäksi kirjastossa on myös kielikursseja, äänikirjoja, satuäänitteitä, filmejä ja cd-romppuja.
Lehtisalissa on mahdollisuus lukea sanoma- tai aikakauslehtiä. Niitä voi myös lainata kotiin.
Musiikkiosastolta voi m.m. lainata musiikkiäänitteitä ja nuotteja.
Lapsille on oma satulaiva Jokilautta Tuuli, jossa voi leikkiä merirosvoa tai kuunnella satuja.
Näkövammaisten kirjastosta Celiasta, saamme Daisy-äänikirjoja, jotka tietysti ovat lainattavia.
Erikoiskokoelmia
on kaksi, Oskari Tokoin kirjasto ja kotiseutukokoelma.
Maksuttomia nettipäätteitä on 4, joihin pääsee ajanvarauksella, 1 tunti/vuorokausi
Tutkijanhuoneen voi varata useamman tunnin ajan, esim. opiskeluja varten.

Lainausasemia on kolme, Eskolassa, Korpelassa ja Välikannuksessa. Ne sijaitsevat koulujen yhteydessä.
Kirjastoautopalvelut Kannus ostaa Kalajoelta ja Sievistä.

Kirjasto kuuluu Anders-verkkokirjastoon jossa on mukana Kokkola, Halsua, Himanka, Kaustinen, Kälviä, Lestijärvi, Lohtaja, Toholampi ja Ullava.

Tervetuloa kirjastoon!
Lisätietoja Kannuksen kirjastosta

 



 

Viimeksi päivitetty : 16.12.2010